sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Himmelikoristeita

Tähän aikaan vuodesta hyvien kuvien saaminen tuntuu täysin toivottomalta. Monien tuskailujen jälkeen oon todennut, että meidän kodista ei vaan löydy sellaista paikkaa, johon tulisi riittävästi valoa. Koitin saada asiaan helpostusta tilaamalla netistä kuvauslaatikon. Valitettavasti kyseinen tuote oli kuitenkin jo ehtinyt loppumaan (vaikka tilaukseni menikin läpi) ja joudun odottamaan kuvauslaatikkoani vielä useamman viikon. Ensiapuna akuuttiin kuvausongelmaan marssin ottamaan tämänkertaisen postauksen kuvat takapihallemme. Ulkona puhaltanut tuuli asetti kuvaamiselle omat haasteensa, mutta jotain julkaisukelpoista materiaalia sain kuitenkin aikaiseksi.

Edellisessä postauksessa kerroin innostuneeni moderneista himmeleistä ja nyt pääsen vihdoin esittelemään ensimmäiset aikaansaannokseni niihin liittyen. Tässä muutama kuva värkkäämistäni himmelikoristeista, joiden ohjeen löysin Nalle's House -blogista.


Himmelikoristeissa käyttämäni pillit tilasin Teippitarhasta. Pillien sitomiseen käytin valkoista kalalankaa ja koristeena olevat puuhelmet on hankittu Helmikaupasta.


Oon aina kuvitellut himmelien tekemisen olevan superhankalaa, mutta ainakin näiden himmelikoristeiden värkkääminen oli helppoa ja nopeaa. Toisaalta en ole vielä aloittanut kokonaisen himmelin tekemistä, joten saa nähdä, miten pahasti sen kanssa menee sormi suuhun.


Näitä punavalkoisia himmelikoristeita ajattelin antaa joululahjaksi seuraavana jouluna. Joululahjojen tekeminen on kieltämättä melko aikaista tässä vaiheessa vuotta, mutta silloin pitää näpertää, kun inspiraatio iskee! Näihin minulla ei riittänyt puuhelmiä, mutta kauniita ne ovat ilmankin! :)