maanantai 21. lokakuuta 2013

Hempeää

Pienen tauon jälkeen olen taas innostunut kortteilemaan ja askartelupöydällä majaileekin monta keskeneräistä korttia tai sellaisen osaa. Suurin osa keskeneräisistä tekeleistä on joulukortteja, mutta tämä valmiiksi saamani kortti on jotain aivan muuta.


Kokosin pilkullisen kuviopaperin (My Mind's Eye) päälle sydämen Fiskarsin leikkurilla napsutelluista kukista sekä Papermanian kukkanapeista ja akryylitimanteista. Sydämen keskellä oleva teksti on peräisin Lucy Cromwellin -paperipakkauksesta. Idean tähän korttiin bongasin täältä ja tällaiselta näyttää siis oma versioni siitä. :)

maanantai 14. lokakuuta 2013

Uusi harrastus

Aloitin vähän aikaa sitten uuden harrastuksen; postcrossingin. Yksinkertaistettuna postcrossing tarkoittaa postikorttien lähettämistä tuntemattomille ihmiselle ympäri maailman. Alla hieman tarkempi selostus siitä, miten postcrossing toimii.

1. Postcrossing aloitetaan rekisteröitymällä postcrossing.com -sivustolle. Sivustolle luodaan profiili, jossa voi kertoa itsestään ja esimerkiksi siitä, millaisia postikortteja haluaisi saada.

 
2. Kun rekisteröityminen on tehty, voi postikorttien lähettämisen aloittaa. Lähettääksesi postikortin klikkaa Send a postcard -painiketta sivuston vasemmassa laidassa. Ruudulle ilmestyy muutama neuvo, jotka kuitataan luetuksi laittamalla rasti ruutuun.

3. Ruudulle aukeaa sen käyttäjän profiili, jolle postikortti tulee lähettää. Sivusto valitsee vastaanottajan satunnaisesti, eikä siihen voi itse vaikuttaa. Useimmat käyttäjät ovat kirjoittaneet itsestään melko pitkänkin esittelyn, mutta joskus ruudulle ilmestyy vain käyttäjän osoite ja postcard-id, eli numerosarja, jonka avulla vastaanottaja rekisteröi postikortin sen saavuttua perille.

4. Valitse kortti! Itse koitan aina valita kortin sen perusteella, minkälaisista korteista vastaanottaja on kertonut pitävänsä. Jos sopivaa korttia ei löydy tai vastaanottaja ei ole mitään erityistoiveita ilmoittanut, valitsen jonkin sellaisen kortin, josta itse pidän.

 Terese Bastin ja Polkka Jamin postikortteja.

5. Kirjoita kortti! Osoitteen lisäksi tärkeintä on kirjoittaa profiilitietojen yhteydessä annettu postcard-id, jotta vastaanottaja voi rekisteröidä kortin sen saavuttua perille. Kaiken muun tekstin voikin sitten päättää itse. 

6. Kiinnitä korttiin postimerkki (ulkomaille lähetettäessä kannattaa käyttää 1. luokan merkkejä) ja priority -tarra. Itse lähetän kortit aina kirjekuoressa, koska tykkään laittaa mukaan pienen yllätyksen. Useimmiten sujautan kuoreen pari teepussia.

Postista ostettuja muumikortteja. 

Kun lähettämäsi kortti saapuu perille, vastaanottaja rekisteröi sen postcard-id:n avulla. Rekisteröinti tapahtuu klikkaamalla Register a postcard -painiketta sivuston vasemmassa laidassa ja kirjoittamalla id sille varattuun ruutuun. Ruudun alla on tekstikenttä, johon vastaanottaja voi kirjoittaa lähettäjälle kiitosviestin. 

Kun lähettämäsi kortti on rekisteröity, joku toinen käyttäjä saa sinun osoitteesi ja lähettää sinulle kortin, jonka sinä rekisteröit ja on hänen vuoronsa saada kortti joltain toiselta käyttäjältä. Aina kun lähettämäsi kortti rekisteröidään, pystyt lähettämään uuden kortin.


Osa itse saamistani postikorteista, oikean laidan ihana kissakortti saapui tänään.

 Aluksi sinulla voi olla samanaikaisesti matkalla viisi korttia. Määrä nousee sitä mukaa, mitä enemmän kortteja lähetät. 

torstai 3. lokakuuta 2013

Keskeneräistä

Askartelupöydällä majailee monta keskeneräistä askarteluprojektia, mutta mikään niistä ei syystä tai toisesta ole vielä edennyt valmiiksi asti. Tässä kuitenkin pieni kurkistus siihen, mitä täällä oikein on meneillään. :)


Joulukorttien tekeminen on täälläkin jo aloitettu ja tässä ensimmäiset kolme keskeneräistä tekelettä. Näistä puuttuu enää tekstit, mutta en ole vielä päättänyt kuinka ne toteuttaisin.


Näiden huopapalojen kohtalo puolestaan jääköön vielä salaisuudeksi. ;)