torstai 16. elokuuta 2012

Inspiraatiota torstaihin

Joka kerta kun klikkaan itseni Craftgawkeriin tai Pinterestiin, luulen jo nähneeni kaikki toteuttamisen arvoiset ideat. Aina sieltä kuitenkin löytyy jotain uutta kivaa. Tässä niistä uusimmat. :)



Tykkään mahdollisimman usein antaa itse tehtyjä lahjoja. Vaikka jouluun on vielä aikaa, olen jo nyt pyöritellyt ensi jouluksi mielessäni muun muassa erilaisia "hemmottelulahjoja" kuten itse tehtyä saippuaa tai huulirasvaa. Tässä yksi varteenotettava ohje. Samasta osoitteesta saa huulirasvaan tulostettua kivan etiketin (englanniksi).


Jonkinlainen perhostaulu on keikkunut to do -listallani jo pienen ikuisuuden. Sopivat kehyksetkin on jo tovin odottaneet kaapissa inspiraatiota saapuvaksi. Pinterestin kautta löysin inspiraation lähteeksi tämän taulun. Tämän pohjalta on hyvä lähteä kehittelemään omaa versiota. :)


Tässä toinen, hieman simppelimpi perhostaulu. Perhoset on leikattu kuvioleikkurilla kaupan maalikartoista. Tämäkin voisi olla toteuttamisen arvoinen idea, koska tyhjää seinäpintaa meillä vielä toistaiseksi riittää. :)


Olen monesti ihastellut tätä itse tehtyä kukkakimppua Pinterestissä ja Craftgawkerissa. Nyt päätin viimein ottaa sen mukaan tähän postaukseen. Tälläinen olisi ihana ja kestävä idea esimerkiksi omaksi hääkimpuksi, mutta toisaalta oikeissa kukissa on silti sitä jotain. Ainakaan samanlaista tuoksua ei paperikukissa valitettavasti ole. :(

Pinterestissä törmäsin tähän kekseliääseen tutoriaaliin, jossa on tehty kukkia aaltonauhasta. Ihania!


Aaltonauhakukkaset löydettyäni aloin tutkia tarkemmin erilaisia kukkatutoriaaleja ja löysin ohjeen näihin ihaniin huopakukkiin.


Tämän linkin takaa löydät ohjeen soman rusettivyön tekemiseen.


Origameista ja kaikenlaisesta taittelusta innostuneena olen koittanut viime aikoina etsiä mahdollisimman paljon kivoja taitteluohjeita. Tässä niistä uusin, ihana kukkanen. Tähän voi hyvin käyttää myös jämäpaperisuikaleita, koska kukka koostuu kahdeksasta taitellusta ympyrästä. :)


Muistatte ehkä, kun esittelin joku aika sitten ohjeita erilaisiin rannekoruihin. Nyt törmäsin Craftgawkerissa suloisiin hiuspantoihin, joissa on käytetty lähes samaa tekniikkaa. Tätä on pakko kokeilla. :)


Viimeisenä hauska paketointi-idea, jonka ohjeen löydät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti